Osalla seuran laskijoista kilpailukausi on jo käynnistynyt


20.12.2012

Seuramme FIS-kilpailuja kiertävät laskijat Janina Mäkinen ja Noora Virtanen aloittivat kilpailukautensa jo marraskuussa Levillä käydyissä suurpujottelukilpailussa. Joulukuussaa Nooran ja Janinan kilpailut ovat jatkuneet Rovaniemellä käydyillä pujottelukilpailuilla.  Lisäksi Noora on käynyt vielä Ruotsin Kiirunassa lasketuissa pujottelukilpailuissa. Parhaat sijoitukset tulivat Rovaniemen jälkimmäisestä kilpailuista, missä Janina sijoittui kuudenneksi ja Noora oli kolmastoista. Lisäksi Kiirunan kilpailuista Noora saavutti varsin hyvät FIS-pisteet.

 

Juniorien AUDI Tour käynnistyi Rovaniemellä menneenä viikonloppuna kahdella pujottelukilpailulla. Seurastamme kilpailuihin ottivat osaa M16-sarjassa Arttu Mäkinen ja Vili Virtanen. Lauantain kilpailussa pojat saavuttivat varsin hyvät sijoitukset Vilin ollessa viides ja Artun sijoitukseksi tuli kahdeksas. Sunnuntain kilpailu päättyi Vilin osalta harmittavaan keskeytykseen. Arttu oli sunnuntaina kahdestoista.

 

Seuraavksi seuramme laskijoita on starttiviiksellä lauantaina 22.12. Vihdisssä järjestettävässä Espoo Slalomin 25-vuotisjuhlakilpailuissa.

 

Kilpailujen tuloksia löytyy Tulokset sivuiltamme.


« Takaisin